Tässä nyt on ollut vähän kaikenlaista.

Pyydämme jälleen vilpittömästi anteeksi vaitioloamme sekä sitä, että viime päivityksessä lupasimme säästää teitä pitkiltä jorinoilta, nimittäin voimme luvata, että näiden päälle kahden kuukauden aikana on tapahtunut PALJON. Koittakaa siis jaksaa loppuun asti!

Noniin, mistähän sitä sitten jatkaisi. Viimeksi ollaan siis oltu Bangkokissa valmistautumassa koulun alkuun, joka kuitenkin siirtyi lähes kuukaudella silloisen tulvatilanteen takia. Itse vesimassoja emme päässeet missään vaiheessa todistamaan, mutta suureksi ongelmaksi muodostui juomaveden, ruoan sekä Beer Changin puute. Tästä johtuen seuraava etappimme olikin Ko Chang, kaunis saari viiden tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Sinne suuntasimme yhteensä yhdeksän ihmisen voimin, joista oikeastaan tunsimme ainoastaan Martan. Lisäksi matkaan oli tarttunut merkittävä nippu suomalaisia, Jonna, Reija, Marcus, Vilma ja Laura, sekä muutama saksalainen, Jenny ja Anna. Vaikkemme vielä juuri olleetkaan päässeet perille näiden kyseisten henkilöiden sielunmaailmasta, teki kymmenen päivän lomailumme ihmeitä tällekin asialle, ja saimme varmasti unohtumattomia ystäviä.

Koko poppoo

Reissu alkoi hotellin metsästyksellä. Saimme hiki hatussa kaivaa kivien ja kantojen alta ennen kuin löysimme sopivan, myös Marcuksen kriteereitä vastaavan hotellinpahasen. Kyseessä oli Grand View Resort White Sand Beachilla, joka nimensä mukaisesti tarjosikin upeat näköalat siintävän horisontin ylle. Huoneet olivat uusia ja viihtyisiä, uima-allas tarjosi useita viilentäviä hetkiä ja huoneen hintaan sisältynyt aamupala piti kylläisenä lähes koko päivän. Oli se hintakin sitten sen mukainen ja meinasimmekin pudota perseellemme maksettuamme loppulaskun. Pylly kuitenkin säilyi mustelmitta ja kaikenkaikkiaan reissu Changille oli kokemisen arvoinen: saarikierros speed boatilla sisältäen snorklausta uskomattoman kirkkaissa vesissä agressiivisten fisujen säikytellessä niiden reviireillä lilluttelevia suomalaisihmisiä, mopoajeluja ympäri saarta, kauniita vesiputouksia ja ennen kaikkea hyvää ruokaa hyvässä seurassa.

Niin hyvää vettä

Mahtuipa reissulle kyllä hyvin huonojakin hetkiä. Heti ensimmäisenä aamuna tultuamme takaisin aamupalalta ja nahankärvennykseltä huomasimme läppärimme kadonneen. Ryntäsimme respaan tiedustelemaan konetta, jota tietenkään ei mistään löytynyt. Luultavasti huhtikuussa ostamamme kone oli jo tyytyväisenä matkalla rajan yli Kambodzaan. Vakuutukset olivat onneksi kunnossa ja poliisiasemalla käytyämme saimmekin lappuset, joita vastaan vakuutusyhtiö voisi maksaa meille uuden koneen. Ainoa heikko kohta näissä järjestelyissä oli se, että varastetun koneen sisältöähän emme saisi takaisin. Kone kun ei sisältänyt ainoastaan kuvia ja muistoja vaan myös Nooran 50-sivuisen, lähes valmiin opinnäytetyön, josta tuo typerä tyttö ei tietenkään ollut ottanut varmuuskopioita. Sinne hävisi siis koko kesän puurtaminen kuin pieru Saharaan. Voitte vain kuvitella sitä potutuksen määrää. No can do.

Pääsimme myös toistamiseen kosketuksiin hotellin johtajan kanssa, tällä kertaa Juuson laukun kadottua huoneestamme (tai Juuson unohdettua sen respaan edellisenä iltana). Oliko kyseessä oma huolimattomuus vai jälleen jonkun varasmielisen vierailu huoneessamme, se jääköön arvailujen varaan. Joka tapauksessa, tuloksena joukko suljettuja kortteja ja odottamaton rahan puute, nythän olimme täysin Nooran tilin armoilla, josta ei saanut nostettua rahaa nostorajan ylityttyä. Paniikki alkoi pikkuhiljaa hiipiä nivusiimme mutta kiitos Gigantin, löysimme Nooran lompakon syövereistä Tuohi Mastercardin, joka pelasti meidät pinteestä.

Loppureissu sujui onneksi ongelmitta, oltaisiin varmaan nielty päämme jos jotain vielä olisi sattunut. Kymmenen päivän oleilun jälkeen oli jälleen aika palata Bangkokiin, jonne emme kuitenkaan voisi jäädä tulvatilanteen edelleen jatkuessa kaoottisena. Lisäksi meidän oli määrä noutaa uusi koneemme, joka ystävämme Heidin oli määrä meille toimittaa Suomesta monen, MONEN mutkan kautta (Eetu vieraili Juuson porukoilla, varasi Gigantin verkkokaupasta haluamamme koneen Lahden Gigantista, josta Heidi sen hakisi. Juuson äiti siirsi tarvittavat varat Heidin tilille, jotta tämä voisi sen lunastaa noutohetkellä. Heidi saapuisi Phuketiin lauantaina, jossa tapaisimme ja saisimme koneen). Mutta eihän tämäkään tietenkään voinut mennä niinkuin elokuvissa - päästyämme Bangkokiin perjantaina muutaman tunnin oletettua myöhemmin, saimme harmiksemme kuulla, että eteläinen bussiterminaali, josta bussit Phuketiin lähtevät, oli suljettu tulvien takia. VOI P*****E!! Huhuh. MUTTA ei hätää, neuvokas ystävämme Kati alias sohvamonsteri ilmoitti meille, että kiitoksena useiden öiden loismaisesta oleskelusta hän voisi matkustaa Phuketiin hakemaan koneen, jonka jälkeen tapaisimme sunnuntaina Khanomissa. Sehän sopi! Saimme halvat lennot Suratthaniin ja Martankin mukaamme, ja suuntasimme sunnuntaina Khanomiin rauhoittumaan.

Rankkaa reissausta

Jos uudella koneellamme olisi passi, johon kaikki paikat, jossa se oli tämän viikon aikana reissannut, olisi merkitty, saatuamme sen käsiimme ei tuossa kirjasessa olisi ollut kauhean montaa sivua leimatta. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tämä uutuuttaan kiiltelevä MacBook Pro oli kyllä kaiken vaivan arvoinen - Windowsiin paluuta ei enää ole. :)

Majoituimme jälleen tuttuun ja turvalliseen condoon. Alkuun siellä punkkasivat siis me, Kati sekä Martta, mutta olisihan se pitänyt tietää, ettei sitä rauhaa kauhean kauaa kestäisi. Kati nimittäin tykkää ihmisistä, ja olikin kutsunut nurkkiimme toisen Katin Suomesta sekä Fabion Hollannista. No mutta sopu sijaa antaa ja joukossa tyhmyys tiivistyy ja mitä näitä nyt on. Hauskaa oli ja CC:n kassa karttui taas sievoisella summalla muutamien juhlittujen iltojen ansiosta. Reissu itsessään ei pitänyt mitään kovinkaan kummallista sisällään, mitä nyt eksymisiä viidakkoon, uusien rantojen etsintää sekä lötköttelyä porottavan auringon alla.

Viidakon ykät

Happy moments in Khanom

Kutsuhuuto (tai sähköposti) koulultamme pakotti meidät suuntaamaan takaisin Bangkokiin aivan liian pian. Jännäpissa jos toinenkin meinasi lirahtaa housuun, kun Noora joutui ihan ykskikseen suunnistamaan kohti suurta tuntematonta, toiselta nimeltään Assumption Universityn Bang Nan kampusta. Ei se sitten ollut ihan niin paha rasti kuin aluksi luultiin, ja kaikki vaikutti uskomattoman hyvältä. Ensivaikutelma tosin voi muuttua - ja isosti. Alkuun valitut kurssit, kuten opettajat ja luokkatoveritkin, vaikuttivat mielenkiintoisilta ja päteviltä. Koulun kuitenkin oltua käynnissä noin kuukauden verran todellisuus löi lujaa vasten kasvoja: organisointikyvn ja logiikan puute, opettajien tyyli puhua opiskelijoille kuin lapsille sekä opiskelijoiden käytös kuin olisivat lapsia löi täysin ällikällä. Nyt midterm examit läpikäyneenä voin rehellisesti todeta, että jos koulun taso on tuollaista, ei yksikään siellä opiskelevista pääsisi läpi yhdestäkään TAMK:n kokeesta. Mukavia ihmisiä ja paljon hyviä kavereita, mutta kulttuurishokki, jonka olen kokenut nyt viime aikoina, on ollut ihan järjettömän radikaali. Osaa arvostaa nyt tiettyjä asioita Suomessa ihan eri tavalla.

Täytyy kyllä myöntää että on se ihan hienon näkönen.

Siinä pieni briiffaus tuosta koulusta. Sen ohella on tapahtunut paljon mielenkiintoisempia asioita. Joulukuun alusta saimme vieraaksemme Jykän, Jussin, Heidin ja Teean, joiden kanssa saimme viettää unohtumattomia synttäreitä ja sitäkin upeampaa uutta vuotta. Kati x2:kin + uusi tuttavuus Riikka saapuivat Bangkokiin uuden vuoden tienoilla ja saimmekin aikaiseksi hulppeat pippalot Marcuksen ja Vilman kattoaltaalla Thong Lorilla. Ilotulitusten värittämä taivas valaisi juhlintaamme ja kellon lyötyä puoli yksi Funky Villan tarjoamat tahdit saivat tanssijalkammekin vipattamaan.

Synttärijuhlintaa

Välissä ehdittiin piipahtamaan myös Singaporessa. Vierailumme syy oli lähinnä viisumin voimassaoloajan loppuminen, jonka hoidimme taas niin mallikkaasti kuin mahdollista. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Jykän, Jussin, Teean ja Heidin kanssa Laosiin Tubingiin, mutta sääennusteen luvattua n. 15 astetta lämmintä päätimme olla menemättä. No, sitten torstai-iltana päätimme suunnata Kambodzaan Phnom Pheniin Thaimaan konsulaattiin. Lähtö olisi ollut perjantaiaamuna, mutta viisaita kun olemme, emme tajunneet että vaikka rajalle menee viisi tuntia Bangkokin keskustasta, rajalta Kambodzan pääkaupunkiin kuluu kymmenen tuntia. :D Jouduimme siis hylkäämään ajatuksen ja paniikinomaisesti aloimme kaivaa halvimpia mahdollisia lentoja johonkin Thaimaan naapurimaista. Singapore osoittautui halvimmaksi kohteeksi lentää, mutta tässäkään tapauksessa emme onnistuneet ottamaan kaikkia muuttujia huomioon - Singaporehan on nimittäin myös melkein Suomeakin kalliimpi maa vierailla. Rahaa reissuun siis upposi kuin mummoja suohon mutta kaikkinensa reissu oli kyllä sen arvoinen. Varaamamme hotelli oli jokaisen sille annetun viiden tähden mukainen, shoppailumahdollisuudet kaupungissa olivat rajattomat, joskin meille aivan liian kalliit emmekä myöskään onnistuneet löytämään koko päivän etsittyämme alushousujakaan kuin yhdestä kaupasta, ja nähtävää ja tehtävää riitti. Vinkki siis kaikille Singaporeen matkustaville: jos haluat päästä kukkasilta tuoksuvan sivilisaation pariin vietettyäsi liian monta hetkeä Thaimaan kaaoksessa, Singapore on oiva vaihtoehto tehdä niin. MUTTA - älä ikinä lähde sinne reppumatkaajan budjetilla, päädyt suurella varmuudella huolellisen nurmikonleikkuun omaavaan katuojaan.

Orchard Road

Rutisti.

Vähän maisemia.

Historiallinen jäbä.

Romantiikkasilta

Asian Civilization Museum

Valot Singaporen yllä

Singaporen tunnusmerkki

Merry Xmas!

Öljypohatta Koskinen

Uuden vuoden lipuessa ohi oli aika hyvästellä Heidi ja Teea, sekä hetkeä myöhemmin myös Jykä ja Jussi. Haikein mielin työnsimme nuo ihanat ihmiset taksiin ja lähetimme kohti lentokenttää ja viritimme itsemme kohtaamaan Aksun, joka saapui muutamaa päivää ennen Jussin ja Jykän lähtöä. Hetken Bangkokissa pyörittyään, Juuso ja Aksu hyppäsivät Kambodzaan vievään bussiin ja lähtivät metsästämään Juusolle viisumia. Kotiin jäänyt Noora yritti puntti tutisten selviytyä yksinäisyydestään.

Poikien Kambodzan reissu taisi jatkaa samalla, sekavuuden ja ylimääräisen säätämisen viitoittamalla tiellä. Juuso joutu kahdesti lahjomaan viranomaisia saadakseen viisuminsa ajoissa, Noora varaili lentoja Bangkokiin kahden aikaan aamuyöllä eikä kukaan voinut varmaksi sanoa, että pojat edes ehtisivät heille varatuille lennoille. Kaiken muun hyvän lisäksi Juusolta loppui heti alkuun akku puhelimesta eikä Aksun suominumeroon tai -numerosta raaskinut oikein soitella, eikä sillä että Aksu siihen oikein olisi jaksanut vastatakaan.

Mahtui reissuun vähän historiaakin: Phnom Phenissä sijaitsee Khmer Rougen aikainen vanki-/työleiri S-21, joka nyttemmin on muutettu Genocide-museoksi. Siellä vieraillessa ei voi välttää tuntemasta kylmän väristyksiä kaikkien niiden joukkohautojen, kidutusvälineiden ja kuvien keskellä. Pojat saivat myös harvinaisen kunnian tavata, ja Juuso myös kätellä, yhden kahdestatoista leireiltä selvinneistä (Khmer Rouge tappoi yhteensä 1.7 miljoonaa ihmistä), Bou Mengin, jonka vaimo ja lapset oli tapettu leirillä. Juuso osti Nooralle tuliaisiksi miehen kirjoittaman kirjan, jota myöhemmin lukiessaan Noora voi lähes fyysisesti pahoin ja tirautti muutaman kyyneleenkin. Aika hurjaa touhua, ja hulluinta on se, että tämä on tapahtunut vain vajaa kolmekymmentä vuotta sitten eikä kaikkia näistä kauheuksista vastuussa olleista ole vielä edes pistetty vastuuseen tekemisistään.

Kotimatkan alettua, pojat törmäsivät Phnom Phenin lentokentällä viinanhuuruiseen JP:hen, jonka kanssa keskiviikkoilta muuttui yöksi nopeammin kuin kukaan olisi saattanut uskoa, seuraavan aamun aikaisesta Suratthanin lennosta huolimatta.

Yllättävää kyllä, Aksu ja Juuso saapuivat kuin saapuivatkin Khanomiin torstai-aamuna, Nooran lennettyä sinne jo edellisenä päivänä. Syynä tähän välivierailuun olivat Nooran vanhemmat, jotka olivat pariksi viikoksi lentäneet sinne lomailemaan. Lisäksi Nooran täytyi saada työharjoittelusopimukset kuntoon, joten meillä oli monta hyvää syytä palata hetkeksi kotiin hengähtämään.

Kelit eivät olleet ihan yhtä hyvät kuin mihin oli totuttu ja siitä syystä monet porukoille suunnittelluista retkistä ja sight seeing -kierroksista menivätkin mönkään. Mutta eipä se ketään tuntunut niinkään haittaavaan: torstai-iltana järjestettiin CC:llä massiiviset kihlajaisjuhlat, ja saimmekin nauttia jonkun muun tarjoamista drinkeistä enemmän kuin jaksoimme juoda. Äiti- ja isi-Piirainenkin yllättivät HYVIN positiivisesti: isi kantoi pöytään shottilautasia snifferin voimin, äiti joi CC:n signature-spermadrinkkejä ja molemmat bailasivat tanssilattialla melkein kahteen yöllä. Huippuilta, ei voi muuta sanoa.

Legendaarinen snifferi.

Eka tanssi kihloissa.

Koko perhe yheskoos.

Seuraavana päivänä oli vuorossa Juuson Nooralle ostaman kitaran tuunaamisen vuoro ja monen pilalle menneen yrityksen ja tyhjentyneen kaljan jälkeen se vihdoin oli kuin olikin valmis. Maalipinta ei ehkä ollut tasaisin ja sapluunat olivat sekoitus paperia ja vihreää spray-maalia, mutta täytyy sanoa että tässä kitarassa on asennetta ja uniikkiutta enemmän kuin yhdessäkään ennen nähdyssä.

Seuraava päivä, siis lauantai sekaisin menneessä ajanlaskussamme, oli Noin baarin avajaispäivä. Vettä tuli kuin esterin takapuolesta mutta sepä ei menoa haitannut. Suomalaisella mentaliteetilla olimme lähteneet avajaisiin aikeenamme juoda jok'ikinen pullo jonka herra Noi oli saanut baariinsa hankittua ja siinä onnistuimmekin yli odotusten. Noi soitteli poikansa tahdittamana bluesia ja ikivihreitä kipaleita - siinä on kyllä musikaalinen perhe. Aamun pikkutunneilla toinenkin musikaalinen perhe sai vuoronsa, nimittäin me hyppäsimme lavalle. Osallistuttuamme niinkin raivokkaasti Tyhjennetään Pullot -operaatioon, voisin väittää että yleisön korvat vuosivat verta. Luovutimmekin suhteellisen nopeasti. Ei kauaakaan kun Noin poika Blue pyysi lupaa viedä meidät mopedinsa kyydissä kotiin.

Seuraavana aamuna heräsin vessasta kuuluvaan huutoon: Noora tuo ämpäri! Siellä Juuso-parka istua kyhjötti hyvin huonovointisena. Taisi eilisilta tehdä tehtävänsä. Mutta Juuson onneksi ei se tähän loppunut: noin puoli tuntia oli kulunut kun Makke soitti käskien poikia hyppäämään mopojensa selkään suuntana Ko Samui, jonne poikalauma oli matkalla viettämään "poikien iltaa". Ei yhtään hyvä tämä, tokaisi Juuso ja lähti. Se olikin sitten viimeinen kerta ennen maanantain takaisintuloa kun Juusosta kuului jotain.

Palattuaan takaisin Khanomiin seuraavana päivänä, Juuso sai varmistuksen epäilykseensä että luuri oli (ei kovinkaan yllättäen) hukassa. No, ei siinä sitten sen kummempia, lento varaukseen ja tiistaina takaisin Bangkokiin, jonne Noora oli palannut jo sunnuntaina.

Krapula näkyi ja haisi kauas kun pojat rymähtivät takaisin kotiin tiistai-iltana. Viisi päivää suhteellisen rankkaa juhlintaa kyllä tekee tehtävänsä ja molemmat vannoivatkin raivoraittiutta. Saas nähdä mutta ainakin tähän hätään tuntui enemmän kuin hyvältä käpertyä aikaisemmin niin tyhjältä tuntuneeeen sänkyyn toisen tuhistessa vieressä.

Aksu lähti keskiviikkona, Joonas ja Niina (suomalaispariskunta johon olimme tutustuneet reissun alussa) tänään lauantaina. Joten it's down to the two of us ja tuntuu hyvältä saada hengähtää vaikka tositosi hauskaa onkin ollut kaikkien näiden ihanien ihmisten kanssa. Pelataan sulkapalloa, käydään salilla, syödään ja rentoudutaan - siitä on meidän parisuhde tehty.